Yhteystiedot

Yhteyshenkilöt
Ota yhteyttä
KYLÄTOIMINNAN SEKÄ LEADER-RYHMIEN ÄÄNENKANNATTAJA JA EDUNTEKIJÄ

Hämeen superviikko käynnistyi: Tammela Vuoden kylämyönteisin kunta!

11.09.2013

 Suomen Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry palkitsivat Tammelan vuoden 2013 kylämyönteisimpänä kuntana. Palkinto luovutettiin onnistuneesta ja hyvin järjestetystä yhteistyöstä yli 20 vuoden ajalta. Yhteistyö pohjautuu kaikkien kylien ja kunnan yhteiseen kyläohjelmaan eli sopimukseen kehittämisen painopisteistä.

​Kanta-Hämeessä sijaitsevassa Tammelassa kylät mielletään voimavaraksi, joista kannattaa huolehtia. Vajaan seitsemäntuhannen asukkaan kunnassa on 13 kyläsuunnitelman tehnyttä toiminnallista kylää.

Kunta tukee kyliään monin tavoin. Päävastuu kylien kehittämisen käytännön toimenpiteiden osalta on maaseutuasiamiehellä, mutta tuki näkyy myös avustuksina, pienimuotoisina projektirahoituksina sekä hankerahoituksena. Kunnan budjettiin on vuosittain varattu kyläraha, joka tänä vuonna on noin 10 000 euroa.

Palkinnon vastaanottivat kunnanhallituksen pj. Harri Kaunisto, kyläpäällikkö (kunnanjohtaja) Matti Setälä sekä maaseutuasiamies Veli-Matti Pura.

Kunta ja kylät puhaltavat yhteen hiileen

Kylät ovat järjestäytyneet kunnan kanssa neuvottelevaksi osapuoleksi, Tammelan Kylät ry:ksi, vuodesta 2008 lähtien. Yhdistys toimii kiinteässä yhteistyössä Tammelan kunnan kanssa.

Kylät ja kunta panostavat yhdessä asukashankintaan: kunta laatii parhaillaan kyläkaavoja yhteistyössä asukkaiden kanssa ja tontteja markkinoidaan yhteisesti tonttipörssin kautta.

Kunnallista vesihuoltoa sekä viemäröintiä kunta on toteuttanut kylien alueella yhdessä vesihuollosta vastaavien vesihuoltoyhtiöiden kanssa. Lähipalvelut toimivat myös kylissä. Vapaa-ajantoimi panostaa viihtyvyyteen ja vapaa-ajan palveluihin kyläyhdistysten ja muiden järjestöjen kanssa.

Kylillä on lisäksi paljon omaa palvelutuotantoa, esim. Teurolla ja Letkulla on palkattu oma kyläavustaja ja omakotiyhdistyksellä on omakotitalkkari. Letkun kylällä on perustettu palveluosuuskunta, joka pyörittää mm. lähikauppaa.

Kylämyönteisyydestä palkittiin kolmannen kerran

Kuntaliitto ja Suomen Kylätoiminta ry myönsivät Kylämyönteisin kunta -palkinnon nyt kolmatta kertaa. Aiemmin tunnustus on luovutettu Rovaniemelle ja Ilomantsille.

Ehdotuksia Vuoden kylämyönteisimmäksi kunnaksi saatiin tänä vuonna yhteensä 10.

Lisätietoja:
Tammelan kunnanjohtaja Matti Setälä, p. 050 569 4930
Tammelan kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Kaunisto, p. 0500 843 266
erityisasiantuntija Christell Åström, Kuntaliitto, p. 040 766 9179
Suomen Kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Eero Uusitalo, p. 040 541 9916

HÄMeessä maaseudunkehittämisen superviikko

Tällä viikolla maaseudun kehittäjien katseet kääntyvät Tammelaan, jossa alkaa Hämeen ammattikorkeakoulun luotsaama JÄRKI-innovaatioleiri. Luvassa on kolmen päivän intensiivinen työrupeama, jonka aikana työstetään liikeideoita käyttövalmiiksi. Perjantaina päättyvän innovaatioleirin jälkeen henkäistään lyhyesti, ennen lauantaina alkavaa LOKAALI-tapahtumaa, joka kerää paikallistoimijat ympäri Suomen Tammelaan viikonlopuksi 14.-15.9. Vuosittainen tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Hämeessä. Lue lisää: http://maaseuturahoitustutuksi.blogspot.fi/2013/09/tiedote-692013-maaseudun-kehittamisen.html