Yhteystiedot

Yhteyshenkilöt
Ota yhteyttä
KYLÄTOIMINNAN SEKÄ LEADER-RYHMIEN ÄÄNENKANNATTAJA JA EDUNTEKIJÄ

Kylätoiminnan laatutyö käynnistyy

22.01.2018

 

SYTY on käynnistänyt rivakassa vauhdissa etenevän kylätoiminnan laatutyöprosessin. Tavoitteena on toimintatapojen standardoiminen ja sitä kautta kylätoiminnan vaikuttavuuden lisääminen. Laatutyöprojekti alkaa suuraluetapaamisilla, ja valmista pitäisi tulla keväällä 2019.

Lapissa kylätoiminnan laatutyö on otettu ilolla vastaan. Suurella alueella tarve toimintatapojen yhtenäistämiselle on huomattu, sillä eri toimintatapoja löytyy hurjasti jo omaltakin toiminta-alueelta.

- Erilaisista toimintatavoista on löydettävä yhtenäinen suunta, yhtenäinen näkemys, jotta maakunnallinen kyläasiamies osaa tehdä työtään suunnitelmallisesti. Kun resurssit vähenevät, ei ole varaa poukkoiluun, Lappilaisten kylien kyläasiamies Pirjo Riskilä sanoo.

Yksi laatutyön tärkeimmistä tehtävistä on kylätoiminnan toiminta-ajatuksen kirkastaminen. On tärkeää, että toimijoilta löytyy yhteinen vastaus siihen, miksi tätä työtä teemme.

- Toimintamallien puuttuminen hankaloittaa työtä. Meidän pitäisi määrittää yhteiset arvot, jotta voimme viedä yhteisiä asioita eteenpäin. Laatutyökirjasta löytyy taustatukea myös maakunnallisten kyläasiamiesten työhön, Riskilä arvelee.

SYTYn laatutyöryhmän kokouksessa todettiin, että tuleva prosessi helpottaa myös henkilövaihdoksia. Luottamus- ja toimihenkilöiden vaihtuessa on tärkeää, ettei tieto häviä henkilöiden mukana. Myös uusien henkilöiden perehtyminen tehtäviinsä on huomattavasti helpompaa, kun toiminta-ajatus ja tavoitteet ovat kaikilla kirkkaasti mielessä.

Laatutyöryhmä kokoontui 17.1. käynnistämään prosessia, joka alkaa helmi-maaliskuussa järjestettävillä suuraluekohtaisilla laatupäivillä.

Kuvassa laatutyöryhmä: Petri Rinne (vas.), Esa Aunola, Tauno Linkoranta, laatutyötä vetävät Riitta Bagge ja Marjo Tolvanen sekä Tuomas Perheentupa. Kuva: Sofia Tuisku.