Yhteystiedot

Yhteyshenkilöt
Ota yhteyttä
KYLÄTOIMINNAN SEKÄ LEADER-RYHMIEN ÄÄNENKANNATTAJA JA EDUNTEKIJÄ

Ehdota Suomen Kylätoiminta Ry:lle uutta nimeä

27.02.2017

Suomen Kylätoiminta ry etsii itselleen uutta nimeä. Asia on ollut esillä ja keskustelussa parin viime vuoden aikana usealla eri foorumilla. Ensimmäisen kerran nimiasia tuli virallisemmin esille kylätoiminnan ja paikalliskehittäjien voimassa olevan ohjelman ”Voimistuvat kylät - vahvistuvat lähiyhteisöt, Paikallisen kehittämisen valtakunnallisen ohjelman esityksissä.

Sittemmin asiaa on käsitelty yksityiskohtaisemmin kylätoiminnan varainhankintatyöryhmän loppuraportissa sekä linjattu Paikallisen kehittämisen strategiassa, kylätoiminnan neuvottelupäivillä, SYTYn vuosikokouksissa ja myös SYTYn kyläjaoston kokouksissa, kuten Tampereella helmikuussa 2017.

Keskusteluista huolimatta esille ei ole tullut laajempaa kannatusta saanutta, kylätoiminnan ja paikallisen kehittämisen tehtäviä paremmin kuvastavaa nimiesitystä. Tämän vuoksi Suomen Kylätoiminta ry julistaa auki nimikilpailun, mikä toteutetaan kaksiosoisena nettiäänestyksenä:

1. Ensimmäisessä vaiheessa pyydämme SYTYn ja maakunnallisten kyläyhdistysten kotisivuilla osallistumaan nimikilpailuun "Ehdota Suomen Kylätoiminta ry:lle uusi nimi". Alla linkki jonka kautta pääset tekemään nimiesityksen. Järjestelmä rekisteröi nimiehdotuksen ja esittäjän sähköpostiosoitteen. Esitysajan päätyttyä SYTYn kylä- ja Leader- jaostot listaavat 10 varteenotettavaa esitystä nettiäänestykseen.

2. Toisessa vaiheessa valitut nimiesitykset laitetaan yleiseen nettiäänestykseen ja äänestysaikaa on kaksi viikkoa. Periaatteena on yksi ääni sähköpostiosoitetta kohden. Näin saadaan esityksiä Suomen Kylätoiminta ry:n huhtikuun hallituksen kokoukseen ja kevätkokouksen 2017 käsittelyyn. Jos SYTYn vuosikokous päätyy uuteen nimeen, vaatii tämä luonnollisesti myös sääntöuudistuksen.

Lisätietoja antavat puheenjohtaja Petri Rinne (puh. 040 555 3232, petri.rinne@joutsentenreitti.fi ja pääsihteeri Risto Matti Niemi (puh. 050 599 5229, ristomatti.niemi@kylatoiminta.fi) Suomen Kylätoiminta ry:stä.

Anna nimiehdotus täällä.